tiistai 16. lokakuuta 2018

Screamin' Minds on lopettanut

Yhtyeemme ei ole enää aktiivinen.

Suuri kiitos kaikille kuluneista vuosista ja keikoista!

Ystävällisin terveisin


Screamin' Minds



keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Vaihteeksi ulkokeikalla, RTV:n kevätjuhlat 28.4.2018


Terve taas!

Kirjallinen anti on jäänyt vähiin viime aikoina. Yhtyeemme on viettänyt hiljaiseloa viime aikoina. Joulukuussa vedettiin keikka Ravintola Hasselissa Pähkinärinteessä ja 28.4 vedettiin RTV:n kevätjuhlissa keikka, joka oli kautta aikain vasta toinen Screamin’ Mindsin ulkoilmakeikka. Edellinen oli joskus 2009 Tikkurilassa jossain synttärikemuilla. Se oli lämpimän sään kesäkeikka ja siitä on kyllä tosi hyvät muistot. Niin jäi kyllä tästäkin keikasta eli ulkoilmakeikka kannattaa!

RTV:n keikka tuli vähän yllättäen ja vaikka oltiin tauolla, päätettiin ottaa se ja treenatiin tietysti setti kuntoon. Idea vaikutti muutenkin lupaavalta, sillä keikkapaikka on Petikossa muutaman sadan metrin päässä treenikämpältämme. Roudattiin kahdella farmariautolla (kummallakin kaksi vientiä) ja se meni hyvin sillä sapluunalla. Soittoaika oli n. 19-21, joten varsin kohtuullinen setti oli tiedossa ja vielä yöksi kotiin mamman luokse!

Soittopaikka piti olla teltassa, mutta sinne ei mahtunut, joten se olikin katoksen alla ulkotiloissa. Huhtikuu on riskiaikaa säiden suhteen, joten meillä oli hyvä tuuri, sillä tuona lauantaina oli aika lämmintä ja aurinkoista, eikä tullut pahemmin kylmä, vaikka meillä ei ollut lämmittimiä.

60-90 -luvun hitithän on se meidän pääjuttu, vaikka muutama uudempikin löytyy. Sillä lähdettiin veivaamaan ja lavan edessä oli ihan kivasti porukkaa. Ensimmäinen setti oli vähän vielä lämmitelyä, sillä suomalainen yleisö vaatii virkistystä ennen lopullisen jamikunnon löytymistä. Toka setti oli jo menestys ja mielestäni vedimme yhden parhaista keikoistamme koskaan! Kaikki toimi, eikä mitään ihmeellistä tapahtunut. Alussa kadotin tosin toisen rumpukapulani jossain biisissä ja laulaja tuli ystävällisesti avuksi. Yleensä minulla on varakapuloita lähellä, mutta nyt se oli unohtunut (niin käy joskus…). Onneksi Samilla oli aikaa biisin suvantokohdassa ojentaa kapula onnettomalle rumpalille. Ei sitä vissiin kukaan huomannut edes, soitto soi vaikka yhdellä kapulalla.

Keikan jälkeen oli kiire roudata, koska DJ tuli paikalle ja hirvittävä boomboom alkoi heti keikan jälkeen. Korvat kesti juuri ja juuri sen verran, että saatiin kamat sivuun roudaamista odottamaan. Olin kotona yhdentoista maissa roudaamisen jälkeen. Se on soittajaystävällinen aika ja kotonakin oltiin tyytyväisiä!

Hyvää kesää kaikille ja varmaan mekin taas aktivoidutaan enemmän jossain vaiheessa. Keikkaa heitetään ja treenataan aina, kun sopiva tulee eteen eli siinä mielessä emme ole tauolla.

Terveisin


Jouni ja Screamin’ Minds






sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Lisätietoa Hasselin keikasta

Käykääpä vilkuilemassa Hasselin sivuilta lisätietoja paikasta, jos ei ole jollekin tuttu. Paikalliset kyllä tietävät mestan ja kaikki ovat käyneet ainakin joskus terassilla, jos ei muuten. Hyvä juttu on mm. se, että bileet eivät lopu kesken, sillä paikka on auki klo neljään saakka. Showtime on puolen yön tietämillä ja siitä jatketaan jota kuinkin pilkkuun saakka. Heillä on facebook-sivut, joilla kannattaa käydä:

https://www.facebook.com/teamhassel/

Settilista ei ole vielä lyöty lukkoon 100%, mutta taattua tavaraa on tulossa ja muutamia uusia biisejä myös. Hasselissa pyörii karaoke alkuillan, joten jokainen saa olla halutessaan tähti:)

Paikassa on myös iso tanssilattia, joten siinäkin mielessä on erittäin mukava soittopaikaksi. Screamin' Mindsin musa sopii mainiosti tanssimiseen ja bilettämiseen, joten ei muuta kuin hyvät kengät mukaan ja lavalle!

Nähdään Hasselissa perjantaina 3.3!

Terveisin


Jouni & Screamin' Minds






maanantai 30. tammikuuta 2017

Kevätkausi käyntiin Pub Hasselissa 3.3.2017

No niin, jokohan sitä olisi lepäilty tarpeeksi ja valmiita taas tositoimiin? Keski-ikäistyminen vaanii joka kulman takana ja nykyihmisellä on kaikenlaisia mukavuuksia ympärillään. Siinä on sellainen vaara, että sohva vie voiton. Kiireitä on tietysti myös ja hektinen elämänrytmi vie mukanaan. Lapset ja puoliso kaipaavat huomiota, duunihommien deadlinet paukkuu, auto pitäisi pestä ja pyykitkin lojuu vielä koneessa. Normiarkea. Siihen on helppo hukkua. Mutta ei, työn orjat vastarintaan! Ainoa oikea lääke siihen on rehti rock 'n roll! Soittotoiminta ei pysy kuosissa, ellei sitä mittauteta aika ajoin elävän yleisön edessä. Läpisoittelun riski on ilmeinen.

Ehkäistäksemme tämän orastavan kehityksen, avaamma kevätkauden Pub Hasselissa Vantaan Pähkinärinteessä. Siinähän se möllöttää risteyksen toisella puolella Ravintola Saliin nähden, jossa ollaan oltu useamman kerran. Maja on auki puoli neljään, joten kovemmallakin viinapäällä ehtii saada pientä nousua aikaan.

Setissämme on tuttua tavaraa ja muutamia uusia avauksia. Pyrimme tarjoamaan taattua Screamin' Minds -tavaraa hyvällä sykkeellä. Ruosteet harjoitellaan pois ennen keikkaa, ja kyllähän se jokusen otannan vaatii, kun ukot ovat olleet melkein naftaliinissa viime aikoina. Pois se meistä! Kyllä täältä vielä lähtee, kun pistetään homma tulille!

Tervetuloa viihtymään perjantaina 3.3.2017 Pub Hasseliin!

Terveisin


Jouni & Screamin' Minds







maanantai 19. joulukuuta 2016

Hyvää Joulun aikaa!

Hyvää Joulun aikaa ja Uutta Vuotta kaikille! 

Syyskausi on mennyt aika lailla hiljaiseloa viettäessä, sillä treenejä on saatu huononlaisesti aikaan. On ollut poikkeuksellisen kiirettä kaikilla ja myös duuniesteitä jne. Eiköhän tämä tästä lähde rullaamaan ainakin alkuvodesta. Keikkarintamallakin saattaa taas alkaa tapahtumaan, mutta siitä tietoa myöhemmin.

Itse olen syksyn mittaan uusinut kalustoa jonkin verran. Olen jo pitkään himoinnut Pearlin MMX-settiä ja sellainen tuli vastaan suorastaan naurettavaan hintaan. Pitkäaikaiset luottokannut Pearl Session Customit (SMX) ovat ylähyllyllä tällä hetkellä ja olen vähän kahden vaiheilla raaskinko myydä niitä. Voisi ne kaiketi pitääkin toisena settinä. MMX-setistä etenkin 22x18 basari (virgin) potkii todella tymäkästi. Viritys ei ollut ihan niin helppoa, kuin olisin kuvitellut. Ominaisalaa piti kuitenkin hakea jonkin verran. Jokainen rummusto on vähän erilainen siinä mielessä.

Sami oli kesällä tullut hankkineeksi nailonkielisen akustisen, joten sillä on myös terästetty bändin sointia syksyn mitaan. On soiteltu osittain vähän iisimmin ja se on toisaalta ollut kivaa vaihtelua.

Ei muuta kuin ensi vuonna taas uudet kujeet. Tänä vuonna ei varmaan juurikaan ehditä treenaamaan enää kaikkien kiireistä johtuen.

Terveisin



Jouni ja Screamin’ Minds



maanantai 9. toukokuuta 2016

Ollaanko me old school?

Kun olin murrosikäinen nuorukainen, tykkäsin eniten kuunnella 50-60 –luvun musiikkia. Suomen rockabilly-innostus oli silloin loppuvaiheissaan, mutta sain siitäkin kiinni jonkin verran ja mm. Matchbox tuli tutuksi. Jonkinlaista hiustyyliäkin kokeiltiin, mutta ei kovin tosissaan kuitenkaan. Kaverin läskäreitä lainasin kerran, mutta niillä kävellessä rupesi naurattamaan niin paljon, että se jäi siihen.

Siitä muutama vuosi eteenpäin kiinnostuin 70-luvun musiikista ja erityisesti ”hippihevistä” (oma termini) tyyliin UFO, Uriah Heep ja Lez Zeppelin. Silloin oltin kultaisella 80-luvulla; Bogart companyn, Modern Talkingin, Whamin ja monen muun siirappisen artistin tähdittämä vuosikymmen. Heavystäkin oli tullut osittain sukkahousuheviä ja glamrokkarit hyppelivät spandex-trikoissa lavalla, kuten vaikka Mötley Crue. Myös Hanoi Rocks oli kova sana. Silloin ei ollut muodikasta kuunnella esim. Uriah Heepiä, Lez Zeppeliniä tai vaikkapa Deep Purplea, vaikka oli sillä bändillä silloinkin oma kannattajakuntansa.

Screamin’ Minds on aina pohjannut musiikillisen linjansa 60-90 –luvun materiaaliin. Voikin hyvällä syyllä kysyä: Olenko totaalisen ”Old School”. Kyllä taidan olla ja niin on enemmän tai vähemmän Screamin’ Mindskin. Meillä on kyllä uudempaakin materiaalia, mutta vähemmän. Koitamme ujuttaa sekaan muutamia uudempiakin biisejä kokonaisuutta vaarantamatta. Puun runko on kuitenkin kiinni juuristaan vanhassa rock-genressä ja niin se taitaa pysyäkin. Juuret ovat sen verran vahvat.

Uskon, että materiaalimme on myös melko ajatonta, koska sen tahdissa viihtyvät niin monenikäiset ihmiset.  Rock on rajaton riemu ikävuosista riippumatta ja alkoholilla saa lisää hauskaa, jos kunto loppuu muuten...

Uskomme vanhan liiton musiikkiin ja jos se nyt sitten on old school, niin so be it. Olemme sitä ylpeydellä ja mielellämme.

Terveisin



Jouni